Annikki OFF

Ohjelmisto 2022

Keskiviikko 8.6.2022

Ke 8.6. klo 10.00 - OLET TÄSSÄ - yhteisöllinen sanataideteos syntyy kävijöiden omista sanoista ja runoista Tampereen kirjastoissa. Teoksessa liikutaan Tampereen kartalla ja muistellaan eri kaupunginosissa tapahtuneita kohtaamisia, aistimuksia ja sattumuksia. Inspiraatiota kirjoittamiseen tarjoavat paikallisten kirjailijoiden Tampereelle sijoittuvat teokset ja sitaatit niistä. Jokainen kaupunkilainen voi osallistua teoksen tekemiseen kirjastojen työpajapisteissä. Myös verkko-osallistuminen on mahdollista. Hankkeen matkanjohtajana toimii kirjallisuusalan moniosaaja Maria Laakso. Järjestää: Tampereen kaupunginkirjasto ja kaupunkikulttuuriyksikkö sekä Taike.

Ke 8.6. klo 12.00–18.00 Tule tekemään löytöjä Lastenkirjainstituutin kirjabasaariin (Puutarhakatu 11 A, 2. kerros). Kirjabasaarissa myydään kirjaston kokoelmista poistettuja tai muuten ylimääräisiä lasten- ja nuortenkirjoja. Hinnat alkaen 1 €. Järjestää: Lastenkirjainstituutti.

Ke 8.6. klo 12.00-18.00 Kaksi valokuvanäyttelyä Valokuvakeskus Nykyajassa (Kauppakatu 14). Noora-Maija Tokeen näyttely Vedenpäällisiä käsittelee vedenpäällisen pinnan erilaisia näkymiä, muodostelmia ja ilmiöitä. Taiteilija pohtii millä tavoin pienet, mutta tärkeät yksityiskohdat ympäristössä voivat tulla näkyväksi taiteen kautta. Ripsu Hongisto-Salmi pohtii Yksin kotona? -näyttelyssään kysymyksiä minuudesta, identiteetistä ja ylipäätään ihmisyydestä. Näyttely koostuu omakuvista, jotka hän on kuvannut yksin kotonaan vuosina 2019-2021. Järjestää: Valokuvakeskus Nykyaika. Vapaa pääsy.

Ke 8.6.2022 klo 17.00 – 17.30 Haikukeikalla Kiti Saarinen ja Rea Lehtonen Café Metsonkulmassa (Puutarhakatu 20). Haiku on harvoin täyttymys, tyyni idylli; haiku voi sanoittaa etenkin epävarmuutta ja epätäydellisyyttä. Haiku on yllättävää huumoria, mutta myös äkkisyvää. Rea ja Kiti tarjoilevat lähiön ääniä ja arkielämää; pienrunoja yhdessäolosta ja yksinäisyydestä; rakkaudesta ja kaipuusta. Tilaisuus on ensikurkistus painotuoreeseen kokoelmaan My Self-Made Wings. Haiku Stories – Haikutarinoita. Järjestäjät: Rea Lehtonen ja Kiti Saarinen. Vapaa pääsy.

Ke 8.6. klo 17.00 Manse Pride -viikon kirjailijailta pääkirjasto Metson lavalla. Kirjailijavieraana Tiina Tuppurainen. Kirjailija, journalisti ja tuottaja Tiina Tuppurainen on käsitellyt romaaneissaan sateenkaariyhteisön elämää. Hänen uusin romaaninsa Sinä olet perheeni ilmestyi tänä keväänä. Tuppuraista haastattelee kirjailija ja taiteilija Katriina Rosavaara. Metso STUDIO striimaa tapahtuman, ja sitä voi seurata myös kirjaston YouTube-kanavalla. Järjestää: Manse Pride, Sinuiksi ry sekä Tampereen kaupunginkirjasto ja kaupunkikulttuuriyksikkö. Vapaa pääsy.

Ke 8.6. klo 18.00 – 18.30 Runopojat laiturilla Sorsapuistossa. Tamperelaiset runoveljekset Niklas Salmi ja Pekka Kytömäki tunnelmoivat Sorsalammen rannassa. Jos laiturilla on ruuhkaa, puistosta voidaan etsiä rauhallisempi nurkka, johon mahtuu puolisen tuntia pieniä runoja. Järjestäjät: Niklas Salmi ja Pekka Kytömäki. Vapaa pääsy.

Ke 8.6. klo 18.00Yöni ilman unta -teatterillinen runoesitys pohtii elämän merkityksellisyyttä Tukkateatterissa (Laukontori 12). Esiintyjä: Marjo-Riitta Ventola, esitysdramaturgia ja ohjaus: Sami Nieminen. Esitys sisältää Anja Erämajan, Pauliina Haasjoen, Mary Oliverin, Aki Salmelan, Pauli Tapion, Jouni Teittisen, Aki Salmelan ja Miia Toivion tekstejä. Teosta ovat tukeneet Taike ja Helsingin kulttuuritoimi. Ennakkovaraukset: runotoimia(a)gmail.com. Liput 15 €. Maksu käteisellä tai MobilePaylla. Järjestää: Yöni ilman unta -työryhmä.

Ke 8.6. klo 18.00-20.00 Nauha ry:n Avoin mikrofoni - Luovien kirjoittajien lausuntailta. Paikka: Opetuskahvila Nauha’s (Hämeenpuisto 27). Nyt on tarjolla rokotetta ramppikuumetta vastaan! Tervetuloa esiintymään ja kuuntelemaan - tapahtuma on avoinna kaikille niin aloittelijoille kuin kokeneillekin lausujille. Nyt siis pöytälaatikot auki ja lavalle, tai vaihtoehtoisesti voit tulla lausumaan muiden kirjoittamia lempitekstejäsi. Tapahtumassa kuullaan niin runoja kuin proosaakin. Järjestää: Nauha ry. Vapaa pääsy

Ke 8.6. klo 18.30 Annikki OFF -avajaiset Kulttuuritalo Laikun Kulttuurikahvilassa (Keskustori 4). Esiintymässä tuore Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjan voittaja Lotta Naakka, runoilija J.K. Ihalainen, laulaja-lauluntekijä J.P. Laitinen sekä runoilijaryhmä jonka muodostavat Riika Helle-Kotka, Zoila Forss ja Farzaneh Hatami Landi. Illan juontaa Simo Ollila. Järjestää: Annikin Runofestivaali. Vapaa pääsy.

Torstai 9.6.2022

To 9.6. klo 10.00 - OLET TÄSSÄ - yhteisöllinen sanataideteos syntyy kävijöiden omista sanoista ja runoista Tampereen kirjastoissa. Teoksessa liikutaan Tampereen kartalla ja muistellaan eri kaupunginosissa tapahtuneita kohtaamisia, aistimuksia ja sattumuksia. Inspiraatiota kirjoittamiseen tarjoavat paikallisten kirjailijoiden Tampereelle sijoittuvat teokset ja sitaatit niistä. Jokainen kaupunkilainen voi osallistua teoksen tekemiseen kirjastojen työpajapisteissä. Myös verkko-osallistuminen on mahdollista. Hankkeen matkanjohtajana toimii kirjallisuusalan moniosaaja Maria Laakso. Järjestää: Tampereen kaupunginkirjasto ja kaupunkikulttuuriyksikkö sekä Taike.

To 9.6. klo 12.00-18.00 Tule tekemään löytöjä Lastenkirjainstituutin kirjabasaariin (Puutarhakatu 11 A, 2. kerros). Kirjabasaarissa myydään kirjaston kokoelmista poistettuja tai muuten ylimääräisiä lasten- ja nuortenkirjoja. Hinnat alkaen 1 €. Järjestää: Lastenkirjainstituutti.

To 9.6. klo 12.00-18.00 Kaksi valokuvanäyttelyä Valokuvakeskus Nykyajassa (Kauppakatu 14). Noora-Maija Tokeen näyttely Vedenpäällisiä käsittelee vedenpäällisen pinnan erilaisia näkymiä, muodostelmia ja ilmiöitä. Taiteilija pohtii millä tavoin pienet, mutta tärkeät yksityiskohdat ympäristössä voivat tulla näkyväksi taiteen kautta. Ripsu Hongisto-Salmi pohtii Yksin kotona? -näyttelyssään kysymyksiä minuudesta, identiteetistä ja ylipäätään ihmisyydestä. Näyttely koostuu omakuvista, jotka hän on kuvannut yksin kotonaan vuosina 2019-2021. Järjestää: Valokuvakeskus Nykyaika. Vapaa pääsy.

To 9.6. 16.00-17.00 Porkkana ja Jänis -konsertti Mahdollisuuksien Tilassa (Selininkatu 5). Esiintymässä laulaja-lauluntekijä Tursaswarrior. Luvassa on lauluja maan alta, maan päältä ja Äiti Maalle. Järjestää: Tursaswarrior. Vapaa pääsy.

To 9.6. klo 18.00-19.00 Kirjajulkkarit ja haiganäyttelyn avajaiset: My Self-Made Wings. Haiku Stories - Haikutarinoita Tahmelan Huvilalla (Uramonkatu 9). Tekijöitä haastattelee Pekka Kytömäki. My Self-Made Wings on lähiön ääniä ja arkielämää; runoja yhdessäolosta ja yksinäisyydestä; rakkaudesta ja kaipuusta. Haiku on harvoin täyttymys, tyyni idylli; haiku voi sanoittaa etenkin epävarmuutta ja epätäydellisyyttä. Haiku on yllättävää huumoria, mutta myös äkkisyvää. Kirja sisältää Rea Lehtosen ja Kiti Saarisen haikua, haigaa ja haibunia kahdella kielellä. Akvarellit ovat kuvataiteilija Ina Jaakkolan, haigavalokuvat Kiti Saarisen ja taitto Ari Kuusiston. Järjestäjät: Kiti Saarinen, Rea Lehtonen, Ina Jaakkola ja Tahmelan Huvila. Vapaa pääsy.

To 9.6. klo 18.00-18.55 Näyttämötaiteilija Henry Räsäsen palkittu "Hyvänen aika! -maata kiertävän runonlausujan taiteilijajuhla" -monologi Teatteri Telakalla (Tullikamarin aukio 3). Esitys kertoo kertoo riehakkaasti tragikoomista elämää eläneen kiertue-esiintyjän taiteilijajuhlasta. Monologin ohjannut Juhani Joensuu on käsikirjoittanut esityksen yhdessä Räsäsen kanssa. Liput esitykseen maksavat 10 € ja 5 €. Lippuvaraukset: liput(a)maarianvaaranteatteri.net tai 0400911532.

To 9.6. klo 18.30 Filosofia ja runouden olemus -keskustelutilaisuus Kahdet Kasvot -ravintolan alakerrassa (Kauppakatu 14). Mukana ovat keikkailevat filosofit Tapani Laine, Timo Vuorio ja Antti Sorri. Aristoteleen mukaan runous on filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia, koska sen kohteena ovat yleiset totuudet. Mutta, entä jos kysymme: onko runous filosofisempaa kuin filosofien harjoittama filosofia, sillä se on henkilökohtaisempaa? Tästä alkukysymyksestä lähtevät liikkeelle illan keskustelut - kuinkahan syviin ajatuksiin niissä mahdetaankaan päästä? Järjestää: Puistofilosofia ry yhteistyössä Tampereen kriittisen korkeakoulun kanssa. Vapaa pääsy.

To 9.6. klo 19.00 Tampereen Poetry slamin piirinmestaruuskisa Kultturikeskus Telakalla (Tullikamarin aukio 3). Lavalla nähdään max. kolmen minuutin runoesityksiä, jotka tuomaristo arvioi. Voittaja jatkaa Poetry salmin SM-kisoihin. Poetry slam on vahvasti yhteisöllinen runouden muoto ja myös tuomaristo koostuu vapaaehtoisista. Yleisö reagoi railakkaasti esityksiin suosikkejaan kannustaen. Kisailemaan tai tuomariksi voi ilmoittautua ennakkoon: viitapiiri(a)gmail.com. Myös paikan päällä voi ilmoittautua klo 18.30 asti. Illassa esiintyy myös laulaja-lauluntekijä J.P. Laitinen. Järjestää: Kirjoittajayhdistys Viitapiiri.

Perjantai 10.6.2022

Pe 10.6. klo 10.00 - OLET TÄSSÄ - yhteisöllinen sanataideteos syntyy kävijöiden omista sanoista ja runoista Tampereen kirjastoissa. Teoksessa liikutaan Tampereen kartalla ja muistellaan eri kaupunginosissa tapahtuneita kohtaamisia, aistimuksia ja sattumuksia. Inspiraatiota kirjoittamiseen tarjoavat paikallisten kirjailijoiden Tampereelle sijoittuvat teokset ja sitaatit niistä. Jokainen kaupunkilainen voi osallistua teoksen tekemiseen kirjastojen työpajapisteissä. Myös verkko-osallistuminen on mahdollista. Hankkeen matkanjohtajana toimii kirjallisuusalan moniosaaja Maria Laakso. Järjestää: Tampereen kaupunginkirjasto ja kaupunkikulttuuriyksikkö sekä Taike.

Pe 10.6. klo 12.00-18.00 Kaksi valokuvanäyttelyä Valokuvakeskus Nykyajassa (Kauppakatu 14). Noora-Maija Tokeen näyttely Vedenpäällisiä käsittelee vedenpäällisen pinnan erilaisia näkymiä, muodostelmia ja ilmiöitä. Taiteilija pohtii millä tavoin pienet, mutta tärkeät yksityiskohdat ympäristössä voivat tulla näkyväksi taiteen kautta. Ripsu Hongisto-Salmi pohtii Yksin kotona? -näyttelyssään kysymyksiä minuudesta, identiteetistä ja ylipäätään ihmisyydestä. Näyttely koostuu omakuvista, jotka hän on kuvannut yksin kotonaan vuosina 2019-2021. Järjestää: Valokuvakeskus Nykyaika. Vapaa pääsy.

Pe 10.6. klo 15.00-16.00 Runovoimaa!!! - Puhuttua ja audiovisuaalista Kulttuuritalo Laikun Musiikkisalissa (Keskustori 4). Rosetta Versos -kustannus esittelee runokokoelmia Riika Helle-Kotkalta, Zoila Forss-Crespo Moreyranilta, Farzaneh Hatami Landilta. Runokino esittää videotriptyykin jonka aiheena on ikävä. Videotaiteilija Sanna Telkki-Kova loihtii tilaan kukkakedon. Mukana on myös yllätysohjelmaa. Järjestäjät: Rosetta Versos ja Runokino. Vapaa pääsy.

Pe 10.6. klo 17.00 Lauluntekijä Mia Skön ja S4kua-duo Sorsapuiston lavalla (huom. muuttunut paikka! Kaksi laulaja-lauluntekijää johdattavat yleisön tulevan runoviikonlopun tunnelmiin. Luvassa on omaa suomenkielistä lyriikkaa painottavaa tuotantoa. Mia Skön (laulu ja kitara) avaa tilaisuuden ja S4kua duoa (Saku Aulamo - laulu, huuliharppu ja kitara, Hanna-Leena Heinonen - viulu) päättää illan. Järjestää: Mia Skön ja S4kua-duo. Vapaa pääsy.

Pe 10.6. klo 17.00-19.00 Suuri Kurpitsa julkistaa ja juhlistaa Laukontorin antikvariaatissa (Laukontori 6). Tilaisuudessa julkistetaan teokset Teemu Palosaari & Jukka Tilsa: Runoja lapsille ja muille älyköille sekä Pauli Kallio & Kyky Ahonen: Maalaispunkin lopullinen päiväkirja. Kallio kertoo muutamalla lauseella Maalaispunkin päiväkirjan vaiheista. Veljekset Palosaari feat. Jukka Tilsa esittää musiikkia lapsille ja älyköille ja ehkä pikkuisen punkkiakin... Järjestää: Suuri Kurpitsa.Vapaa pääsy.

Pe 10.6. klo 18.00 - 20.00 Kaupungin valot ry:n Runoilta Galleria Koppelossa (Kauppakatu 14). Tilaisuudessa julkistetaan kaksi runoteosta: Riikka Palanderin Poissaolon paino (Warelia) ja Aleksi Wileniuksen Älä kerro tätä – tunnustuksia (Aviador). Tilaisuudessa kuullaan runoesityksiä myös Arto Lapilta ja Niklas Salmelta. Illan aikana esiintyy myös muusikko Vesa Etelämäki. Ohjelman jälkeen ilta jatkuu Kahdet kasvot -ravintolassa (Kauppakatu 14), josta on varattu alakerta. Järjestää: Kaupungin Valot ry. Vapaa pääsy.

Pe 10.6. klo 18.00–18.30 Iski kielen ne leikiksi – palindromirunoutta à la Airio & Kytömäki. Kaksi palindromimuodon taitajaa, tamperelainen Pekka Kytömäki ja turkulainen Ohto Airio esittävät kaksisuuntaista runouttaan Osmonpuiston laululavalla (Ainonkatu 10). Luvassa on sekä hauskaa että herkkää symmetristä sanataidetta noin puolen tunnin verran. Järjestäjät: Ohto Airio ja Pekka Kytömäki. Vapaa pääsy.

Pe 10.6. klo 18.00-22.00 Ilosanaa-tilaisuus Onkiniemi Ateljeessa (Onkiniemenkatu 2 B 2). Livemusiikkia tarjoaa muun muassa Kristiina. Lisää esiintyjiä julkistetaan myöhemmin. Järjestää: Onkiniemi Ateljee. Vapaaehtoinen pääsymaksu.

Pe 10.6. klo 18.30 Resurrection II T-Bone Slim -konsertti Hallissa (Viinikankatu 14-16). Amerikkalainen kitaristi & lauluntekijä John Westmoreland esittää 1900-luvun alun amerikansuomalaisen T-Bone Sliminä tunnetun Matti Valentine Huhdan, isosetänsä, lauluja ja runoja. Luvassa on musiikkimatka viime vuosisadan työläisen elämään Yhdysvalloissa. Pääsymaksu 5 € ja lapset ilmaiseksi.

Pe 10.6. klo 18.30 Esikoisrunoilija tavattavissa -tilaisuus Kulttuuritalo Laikun Kulttuurikahvilassa (Keskustori 4). Mukana Annikin Runofestivaalin Esikoiset-esikoisrunoilijatapaamisen osallistujat Aino-Kaisa Koistinen, Kirsi-Marja Moberg & Sara Vallioja. Illan juontaa Aino Suonio. Järjestää: Annikin Runofestivaali. Vapaa pääsy!

Pe 10.6. klo 18.30-3.30 Villit hirvet esittää: UUDET PEIJAISET! Vastavirtaklubilla (Pispalan valtatie 39). Luvassa on shamanismivaikutteista neofolkia (Passer), trubaduurilauluja (Janne O), pianosävellyksiä perhosille ja etanoille (Mira Miru), videotaidetta (Alisa Volkova), spoken wordia sähköviulun kera (Naamio-Liisa), epäselvää runoutta noise-taustoilla (NEC Projektor) sekä vinksahtanutta elektropoppia (Semi Seilori). Loppuillan tanssihumusta vastaa Jahrvi sound DJ's. Yleisö voi osallistua Villit hirvet -kollektiivin osallistavaan runoteokseen. Tapahtumassa on myynnissä taidetta ja tarjolla vegaanista purtavaa. Järjestää: Hirvitalo - Pispalan nykytaiteen keskus. Tapahtuman Facebook-event. Sisäänpääsy 2-10 € oman tilanteen mukaan.

Pe 10.6. klo 19.00 Kaupungin Naiset -kuoron Minä olen erehtymätön -konsertti Monitoimitalo 13:sta Wivi Lönn -salissa (Pellavatehtaankatu 4). Konsertti on Suomen ainoan lesbokuoron ensimmäinen yritys valloittaa Tampere oman konserttinsa voimin. Kaupungin Naiset on laulanut sille sävellettyä suomalaista nykyrunoutta jo vuodesta 2014. Järjestää: Kaupungin Naiset yhdessä kuoronjohtaja-säveltäjä Petra Lampisen kanssa. Pääsyliput 20 €. Osta lippusi täältä.

Pe 10.6. klo 20.00 - 21.30 Varjokabaree - Kesäleikit burleski-ilta tarjoilee kimaltavan kattauksen upeita burleskiesityksiä Varjobaarissa (Insinöörinkatu 38). Illan esiintyjinä nähdään Rosetta Sweet, Three Kisses, Patty Miel, Cooky Chaos ja Gloria Délicatesse. Juontajana toimii Stella Polaire ja stage kitteninä Miss Alex. Järjestäjät: Sostai ry ja Varjobaari. Pääsyliput 10 / 12 €. Ennakkoliput: nettilippu.fi

Pe 10.6. klo 20.00 Yhtyeet Minä ja Nieminen ja Piennar Vastavirran Yläkerrassa (Pispalan valtatie 39). Piennar avaa illan ja Minä ja Nieminen aloittaa klo 21.00. Piennar on pop/rock-yhtye, jonka musiikissa kauniit melodiat, isot äänimaisemat ja oivaltavat sovitukset täydentävät toisiaan. Yhtyeen laulut kaappavat kuulijat mukanaan tummiin aaltoihin. Minä ja Nieminen on elektroninen popyhtye, jonka musiikki vaikuttaa vahvasti rytmihermoon ja siinä voi kuulla kaikuja funkista, folkista, afrobeatista sekä muinaisesta sähkömusiikista. Vapaa pääsy!

Sivun alkuun