Festivaali-info
Ajankohta
Annikin Runofestivaali järjestetään joka toinen vuosi - seuraavan kerran kesäkuussa 2026.
Festivaalin sijainti
Tapahtumapaikka Annikin puutalokortteli sijaitsee Tammelantorin lähistöllä noin puolen kilometrin päässä Tampereen rautatieasemalta ja kilometrin päässä linja-autoasemalta osoitteessa Annikinkuja 2. Linkki karttaan.
Runomuraalit
Annikin Runofestivaalin nimikkotaiteilijoiden maalamat runomuraalit Runopuu ja Villiomenapuu sijaitsevat noin 150 metrin päässä tapahtumapaikalta. Yhdessä ne muodostavat maassamme ainutlaatuisen runoutta ja kuvataidetta yhdistelevän teoskokonaisuuden.
Esteettömyys
Katso tai lataa Annikin Runofestivaalin kuvallinen esteettömyysselvitys: jpg-kuva | pdf-tiedosto. Tapahtumassa on käytössä vessapassi. Passin haltijalla on oikeus päästä vessajonon kärkeen, koska hänellä terveydellinen syy joka vaatii välitönsä WC:n käyttöä.
Lyhytaikainen pysäköinti liikuntaesteisten saattoliikenteelle tapahtuu Annikinkujalla sisäänkäynnin oikealla puolella. Festivaalialueelle pääsee pyörätuolilla, mutta festivaalipihan korkeuseroista johtuen liikkuminen siellä voi olla paikoin haastavaa. Järjestyshenkilömme auttavat liikkumisessa pyydettäessä. Festivaalialueelta löytyy liikuntaesteisille soveltuva sisävessa ja bajamaja inva-wc. Pyörätuoleille on varattu paikkoja pihalavan katsomon eturivistä. Lavarunokellari / Hiljainen tila ei ikävä kyllä ole esteetön tila.
Turvallisemman tilan periaatteet
Kun osallistut Annikin Runofestivaaleille, sitoudut samalla noudattamaan turvallisemman tilan periaatteita ja kohtelemaan ystävällisesti ja kohteliaasti muita festivaalivieraita. Haluamme tällä sitoumuksella turvata kaikille rennon, mieleenpainuvan ja nautittavan kulttuurielämyksen. Lue lisää!
Vuodesta 2003
Vuonna 2003 tamperelaisen Annikin puukorttelin asukkaat perustivat runotapahtuman kotipihalleen. Sittemmin Annikin Runofestivaalista on kehittynyt yksi Suomen suurimmista ja kansainvälisimmistä runoustapahtumista ja omaleimaisimmista kulttuurifestivaaleista. Sen ympärille on syntynyt myös kolmipäiväinen kaupunkitapahtuma Annikki OFF. Joka toinen vuosi talkoovoimin järjestettävän Annikin Runofestivaalin taiteellinen johtaja on runoilija J.K. Ihalainen.
Annikin Runofestivaali tunnetaan uutta luovista runoushankkeistaan. Festivaalin tuottama Runopuu-muraali on ilahduttanut tamperelaisia jo yli kolmen vuoden ajan ja Kirsi Kunnakselle omistettu Villiomenapuu-muraali viime kesästä lähtien. Mainostaulujen runot -ulkomainoskampanjamme keräsi vuonna 2017 nykyrunoudelle satojatuhansia lukukertoja. Annikin Runofestivaalille on myönnetty European Festivals Association -järjestön merkittäville eurooppalaisille kulttuurifestivaaleille suunnattu EFFE-laatuleima.