Annikin Runofestivaalin esiintyjät

Annikin Runofestivaali

Esiintyjät 2022

Annikin Runofestivaali 11.6.2022

Vuoden 2022 festivaalin teemana oli Jättiläisten hartioilla. Teeman kautta tutkittiin aiempien runoilija- ja taiteilijapolvien vaikutusta omaan aikaamme, ja sitä millainen erilaisten traditioiden merkitys on ollut esiintyjillemme. Annikin Runofestivaalin ohjelmistosta löytyi paitsi huikeita kotimaisia ja ulkomaisia runoesiintyjiä, myös proosataukoja, musiikkia, lastenohjelmaa, kuvataidetta ja yllätyksiä. Runofestivaalin juontajana toimi Päivi Haanpää.

Flying Words Project (USA)

Vuonna 1984 perustettu Flying Words Project esittelee ensimmäistä kertaa suomalaisyleisölle alun perin viittomakielellä luotua American Sign Language -runoutta. Viittomiahan on runouden yhteydessä useimmiten nähty vain silloin, kun kuulevien kirjoittamaa runoutta tulkitaan viittomakielelle – nyt asiat tehdään päinvastoin! Viittomakieli mahdollistaa rikkaan liikkeen ja tilan käytön luoden näin kokonaan oman ja ainutlaatuisen runouden lajinsa. Flying Wordsin muodostavat riemastuttavan ilmeikkäänä esiintyjänä tunnettu kuuro runoilija Peter Cook ja hänen yhteistyökumppaninsa Kenny Lerner, joka tulkitsee runot viittomakieltä osaamattomille. Flying Words Project on julkaissut neljä DVD-kokoelmaa, ja se on esiintynyt lukuisilla kansainvälisillä festivaaleilla.

Imogen Stirling (UK)

Imogen Stirling on Glasgow’ssa Skotlannissa asuva runoilija, teatterintekijä, muusikko, lavarunoilija ja sanataidekouluttaja. Kaksi runoteosta julkaissut Stirling tunnetaan yhtenä Englannin hienoimmista esiintyvistä runoilijoista. Hänen runoutta, teatteria ja musiikkia yhdistävät palkitut lavarunousesityksensä ovat keränneet kautta linjan ylistäviä arvioita. Stirling on esiintynyt laajasti kotimaassaan ja maailmalla, niin klubeilla kuin suurten festivaalien lavoillakin. Stirling oli viime vuonna mukana myös Benjamin Zephaniahin isännöimässä Britannian ensimmäisessä spoken wordiin keskittyvässä Life & Rhymes tv-sarjassa. Stirlingin viimeisin runoteos Love The Sinner ilmestyi vuoden alussa. Kokoelman seitsemää kuolemansyntiä käsittelevia runoja kuullaan myös Annikin Runofestivaaleilla. Imogen Stirlingiä voi kuunnella 2022 Annikin Runofestivaalin Spotify-soittolistalta.

Ghayath Almadhoun (SY)

Ghayath Almadhoun on pakolaisleirillä Syyriassa syntynyt palestiinalainen runoilija, joka asuttuaan pitkään Ruotsissa on viime vuodet vaikuttanut Berliinissä. Ennen muuttoaan Eurooppaan poliittisena pakolaisena vuonna 2008 Almahdounilta ilmestyi Syyriassa yksi runokokoelma. Sen jälkeen hän on julkaissut neljä runoteosta joista viimeisin on vuonna 2017 ilmestynyt englanninkielinen Adrenalin. Teos valittiin vuonna 2018 amerikkalaisen Best Translated Book Award -palkinnon ehdokkaaksi. Almadhounin runoutta on käännetty lähes 20 kielelle. Hän on myös ohjannut useita palkittuja runofilmejä ja tehnyt yhteistyötä muun muassa amerikkalaistaiteilija Jenny Holzerin ja muusikko Blixa Bargeldin kanssa. Runoissaan Almahdoun kuvaa usein sotaa, tuhoa, kuolemaa, koti-ikävää sekä kotimaansa jättäneen syyllisyyttä. Nämä teemat ovat viime aikoina tulleet uudella tavalla lähelle myös eurooppalaisille.

Elías Knörr (IS)

Elías Knörr (oik. Elías Portela) on eri kielten välillä seikkaileva runoilija, runoesiintyjä ja maailmankansalainen. Galiciassa Espanjassa syntynyt Knörr muutti Islantiin nuorena aikuisena, ja hän kirjoittaa niin islanniksi, espanjaksi, englanniksi kuin galician kielelläkin. Hän on julkaissut kaikilla näillä kielillä runoteoksia ja hänet on palkittu työstään useilla kirjallisuuspalkinnoilla. Huimana esiintyjänä tunnetun Knörrin yllätykselliset lavaesiintymiset ovat runouden monikielisiä ilotulituksia, ja hän saattaa myös puhjeta niiden aikana milloin tahansa laulamaan, jos siltä tuntuu.

Marja-Leena Mikkola & Kielo Kärkkäinen

Marja-Leena Mikkola on jo 1960-luvulla uransa aloittanut kirjailija, runoilija, laululyyrikko ja suomentaja. Hänet tunnettiin 60-luvulla yhtenä maamme näkyvimmistä kulttuuriradikaaleista. Lukemattomilla keskeisillä suomalaisilla kulttuuripalkinnoilla palkittu Mikkola muistetaan erityisesti useista sanoittamistaan klassikkolauluista. Niitä ovat muun muassa Kaj Chydeniuksen säveltämät Laulu rakastamisen vaikeudesta, Laulu kuolleesta rakastetusta ja Kirkonkylän kahvilassa. Hänen kynästään on lähtöisin myös Käpy selän alla -elokuvaklassikon käsikirjoitus. Mikkola itse arvostaa erityisesti työtään runouden suomentajana. Annikin Runofestivaaleilla hän esittääkin suomennoksiaan muun muassa Anna Ahmatovan runoista.

Ennen Marja-Leena Mikkolan esiintymistä tamperelainen laulaja-lauluntekijä Kielo Kärkkäinen esittää valikoiman Mikkolan sanoittamia klassikkolauluja. Kärkkäinen on huikean taitava laulaja, joka lataa syvällä äänellään esiintymisiinsä intensiivisen ja keskittyneen tunnelman. Kärkkäinen on julkaissut kolme kiitettyä sooloalbumia, joissa yhdistyvät folkin, jazzin ja maailmanmusiikin vaikutteet. Annikin Runofestivaaleilla häntä kuullaan myös Pelle & Romantiks -yhtyeen laulajana. Kielo Kärkkäistä voi kuunnella 2022 Annikin Runofestivaalin Spotify-soittolistalta.

Ursus Factory

Ursus Factory on hurjassa nousukiidossa oleva kitaristi-laulaja Jussi Pelkosen ja rumpali Aleksi Ripatin vuonna 2013 perustama voimaduo. Yhtenä maamme parhaista livebändeistä pidetty Ursus Factory saa totuttua pienemmästä kokoonpanostaan irti sellaiset tehot, että siitä voisivat isommatkin orkesterit olla ylpeitä. Isossa roolissa yhtyeen menestyksessä ovat Pelkosen tekemät riemastuttavan omaääniset ja muun muassa perinteistä miehen roolia kyseenalaistavat sanoitukset. Suomenkielinen rockmusiikki ei ole vähään aikaan kuulostanut näin tuoreelta! Ennen Ursus Factoryn menestystä Pelkonen esiintyi myös runoilijana yhdessä jazz-yhtye Mikko Sarvanne Hip Companyn kera. Tältä kokoonpanolta nähtiin ikimuistoinen esitys vuoden 2016 Annikin Runofestivaaleilla. Katso video esiintymisestä! Ursus Factorya voi kuunnella myös 2022 Annikin Runofestivaalin Spotify-soittolistalta.

Pertti Seppälä

Pertti Seppälä on helsinkiläinen runoilija, kirjailija, suomentaja sekä kiinan kielen ja kiinalaisen kulttuurin asiantuntija. Beat-sukupolvi ja hippiliike toimivat kuusikymmenlukulaiseksi tunnustautuvan Seppälän tienviittoina itämaisiin kulttuureihin. Seppälä opiskeli 70-luvulla kiinaa ja Kiinan kirjallisuutta useiden vuosien ajan Pekingissä ja Shanghaissa. Äskettäin 70 vuotta täyttänyt Seppälä tunnetaan erityisesti klassisen kiinalaisen runouden suomentajana. Hänen viimeisin käännöskokoelmansa on viime vuonna ilmestynyt Vaeltavat pilvet, joka sisältää valikoiman kiinalaista erakkorunoutta. Seppälä tunnetaan myös radioesseiden ja -dokumenttien tekijänä.

Heli Laaksonen & Harri Hertell

Lounais-Suomen murteella kirjoittava kirjailija, runoilija, lavaesiintyjä ja luennoitsija Heli Laaksonen on lähestulkoon kaikkien suomalaisten tuntema sanataituri. Laaksosen parina esiintyvä Harri Hertell on useita teoksia julkaissut runoilija ja yksi suomalaisen lavarunouden pioneereista. Hertell ei kuitenkaan tällä kertaa esitä omaa runouttaan, vaan esiintyy latvialaisen klassikkorunoilija Alexander Čaksin roolissa. Laaksonen & Hertell nimittäin esittävät yhdessä Laaksosen suomentamia Čaksin sadan vuoden takaisia runoja tuoreesta Poimit sydämeni kirjahyllystä -teoksesta sekä Laaksosen niihin kirjoittamia vastausrunoja. Sata vuotta vanhat ja viime vuonna julkaistut runot luovat kiehtovan ja ajan ylittävän runovuoropuhelun.

Sanni Purhonen

Sanni Purhonen on vantaalainen runoilija, sanataidekouluttaja ja kirjallisuuskriitikko. Hänen esikoisrunokokoelmansa Naara ilmestyi vuonna 2010 ja Purhosen tuorein, kolmas runokokoelma Jos vain muuttuisin toiseksi tänä keväänä. Teoksessa saavat äänen historian tuntemat erityisryhmiin kuuluneet naiset. Runouden lisäksi hän on kirjoittanut kuunnelmia. Purhonen kuvaa tuotannossaan muun muassa elämäänsä CP-vammasta aiheutuvien liikkumisen haasteiden kanssa ja tuo elävällä tavalla näkyväksi ihmisten hämmentävän absurdin suhtautumisen vammaisuuteen. Ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:ssä tiedottajanakin toimivalle Purhoselle tärkeä teema on myös kaikille kuuluva oikeus rakkauteen ja seksuaalisuuteen. Purhosen esityksen alussa kuullaan Jarmo Huhdan sävellys Boy In The Wood albumilta Midair (Midira Records, 2020).

Antti Paalanen

Harmonikansoittaja, laulaja-lauluntekijä ja musiikin tohtori Antti Paalanen on yksi suomalaisen nykykansanmusiikin suurista nimistä. Hurjasta keikkakunnostaan tunnettua Paalasta on kutsuttu kansanmusiikin sielun veljeksi, ja hänen yhden miehen show'nsa on saanut konserttiyleisöt tanssihurmokseen niin meillä kuin maailmallakin. Sekä Teosto-palkinnon että Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi ehdolla ollut Paalanen on keikkaillut laajasti kansainvälisillä estradeilla muun muassa Japanissa ja Kanadassa. Lukemattomien eri kokoonpanoissa tekemiensä levytysten lisäksi hän on julkaissut neljä sooloalbumia. Niistä viimeisin, Rujo, on nostanut häntä kohti valtavirtasuosiota. Vuosien saatossa Paalanen on luonut oman tyylinsä, jossa sekoittuvat transsinomainen minimalismi, elektronisen tanssimusiikin hypnoottisuus ja jylhä kurkkulaulu. Antti Paalasta voi kuunnella 2022 Annikin Runofestivaalin Spotify-soittolistalta.

Johanna Venho

Johanna Venho on Espoossa asuva runoilija, kirjailija ja sanataidekouluttaja. Vuonna 1998 julkaistun esikoiskokoelmansa jälkeen hän on julkaissut neljä runoteosta, useita lastenkirjoja ja viisi romaania. Yhtenä sukupolvensa tärkeimmistä suomalaislyyrikoista tunnettu Venho on palkittu useita kertoja työstään muun muassa Eino Leinon palkinnoilla ja Katri Vala -palkinnolla, ja hänen runouttaan on käännetty useille kielille. Venhon kaksi viimeisintä biofiktiota edustavaa romaania ovat keränneet ylistäviä arvioita ja nostaneet hänet myös suuren yleisön tietoisuuteen. Ensimmäinen romaaneista oli Finlandia-ehdokkaanakin ollut Sylvi Kekkosesta kertova Ensimmäinen nainen ja toinen Tove Janssonin elämään sukeltava Syyskirja. Johanna Venho esiintyy Annikin Runofestivaalin Proosatauoissa.

Jukka Viikilä

Jukka Viikilä on monipuolinen runoilija, kirjailija, dramaturgi ja käsikirjoittaja. Hänellä on ollut poikkeuksellisen menestyksekäs kirjallinen ura, sillä hän on voittanut molemmilla julkaistuilla romaaneillaan maamme arvostetuimman Finlandia-kirjallisuuspalkinnon. Viimeisin palkinnoista hänelle myönnettiin vuonna 2021 romaanista Taivaallinen vastaanotto. Viikilä aloitti kirjallisen uransa runoilijana, ja hänen esikoiskokoelmansa on vuonna 2008 ilmestynyt Runoja I. Esikoisteoksensa jälkeen hän on julkaissut kaksi runoteosta. Viikilän kirjallista tyyliä leimaa prosaistinakin kaunis ja herkän runollinen kieli. Dramaturgina hän on toiminut muun muassa Ryhmäteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa. Viikilä tunnetaan myös laululyyrikkona ja hän on tehnyt sanoituksia muun muassa Kerkko Koskiselle ja Plutonium 74 -yhtyeelle. Jukka Viikilä esiintyy Annikin Runofestivaalin Proosatauoissa.

Pelkkä Poutanen

Pelkkä Poutanen on muusikko ja kanteletaiteilija Petra Poutasen sooloprojekti, jota sen kuulijat ovat kuvailleet musiikilliseksi alkuräjähdykseksi. Poutanen yhdistelee musiikissaan suvereenisti erilaisia kielisoittimia, live-elektroniikkaa sekä runo- ja kurkkulaulua. Musiikin eri tyylilajit ovat Poutaselle työkaluja siinä missä soittimetkin, ja hänen kokeellisessa musiikissaan folkin traditiot sekoittuvat klassiseen ja elektroniseen musiikkiin. Poutasen ensimmäinen kiittäviä arvioita kerännyt ja kansainvälisestikin huomioitu esikoisalbumi Pyhä veri vuotaa ilmestyi tänä vuonna. Poutasen albumin ytimessä ovat pyhyyden kokemus ja sen absurdit ilmentymät. Tampereella asuva Poutanen tunnetaan myös arvostetun UTU-yhtyeen keulakuvana, säveltäjänä ja sanoittajana. Pelkkä Poutasta voi kuunnella 2022 Annikin Runofestivaalin Spotify-soittolistalta.

Pelle & Romantiks

Pelle & Romantiks on runoilija Pelle Romantikan (oik. Toni Lahtinen) ja tamperelaisten huippumuusikoiden muodostama kokoonpano. Yhtyeen neljäs kirjallinen äänilevy Konerunoja ilmestyi tänä keväänä. Olavi Paavolaisen ja Tulenkantajien perinnöstä suurella sydämellä ja riemastuttavalla huumorilla ammentava Konerunoja ilmestyi viime vuonna myös kirjamuodossa Toni Lahtisen ja kuvataiteilija Lotta Nevanperän yhteisteoksena. Pelle & Romantiks on ilahduttanut maamme runo- ja musiikkiyleisöä keikkailemalla ahkerasti ja uudistamalla suomalaisen kirjallisen äänilevyn perinnettä. Annikin Runofestivaaleilla Pelle & Romantiksin kokoonpanon muodostavat Toni Lahtinen (lausunta), Kielo Kärkkäinen (laulu), Matti Salo (kitara), Risto Ylihärsilä (kosketinsoittimet), Sebastian Krühn (rummut) ja Ville Rauhala (kontrabasso). Pelle ja Romantiksia voi kuunnella 2022 Annikin Runofestivaalin Spotify-soittolistalta.

Mirjami Heikkinen

Mirjami Heikkinen on Helsingissä asuva monipuolinen näyttelijä, teatteriopettaja ja lausuja. Hän on työskennellyt muun muassa Suomen Kansallisteatterissa ja Teatteri Avoimissa Ovissa. Heikkinen esiintyy myös aktiivisesti runonlausujana, ja hän on voittanut arvostetun Veikko Sinisalo -lausuntakilpailun. Heikkinen on ollut viime aikoina kiinnostunut myös runouden ja räpin yhdistämisestä. Annikin Runofestivaaleilla häneltä kuullaankin huima räp-versio Eino Leinon Hymyilevä Apollo -runoklassikosta.

Esikoiset: Koistinen, Moberg & Vallioja

Annikin Runofestivaalin viidenteen Esikoiset-tapaamiseen on kutsuttu mukaan kolme äskettäin esikoiskokoelmansa julkaissutta runoilijaa. He työskentelevät yhdessä runoilija Kristiina Wallinin ohjaamassa esikoisrunoilijuuden eri puolia pohtivassa työpajassa 10.6. ja esiintyvät 11.6. runofestivaalin lavalla.

Aino-Kaisa Koistinen on Tampereella asuva nykykulttuurin tutkimuksen tohtori, vapaa kirjoittaja ja Viita-akatemian kolmivuotisen kirjoittajakoulun kasvatti. Koistisen esikoisrunoteos uhanalaiset ja silmälläpidettävät (Palladium Kirjat) ilmestyi vuonna 2021. Teosta on luonnehdittu ihmisen aiheuttaman luontotuhon valituslauluksi ja teoksessa saavat äänen muun muassa sukupuuttoon kuolleet eläinlajit.

Kirsi-Marja Moberg on kuvataiteilija ja esiintyvä runoilija. Hän toimii tällä hetkellä myös lavarunouskollektiivi Helsinki Poetry Connectionin puheenjohtajana. Mobergin esikoisrunokokoelma Kaksoissisäinen (Basam Books) ilmestyy kesäkuussa. Esikoisteos käsittelee muun muassa yksinäisyyttä, pysähtymisiä elämän kirjoittamattomien sääntöjen äärelle sekä mielen haavoittuvuutta nuoruuden ihmissuhteissa.

Sara Vallioja on helsinkiläinen runoilija ja valokuvaaja. Hänen esikoiskokoelmansa Vatsahuuhtelun jälkeen olen puhdas (Aviador) ilmestyi viime vuonna. Teosta on kiitetty osuvasta, täsmällisestä ja omaäänisestä runokielestä. Esikoisteoksessa ihmisen kasvukipuja käsittelevien runojen rivien välistä paistaa välillä myös lempeän ironinen huumori.

Yllätysesiintyjä: Kati Outinen

Kati Outinen on lähes kaikkien suomalaisten tuntema näyttelijälegenda. Hänet on nähty laajamittaisen teatterityönsä lisäksi lukemattomissa elokuvarooleissa, joista tunnetuimmat on taltioitu Aki Kaurismäen ohjauksessa. Näyttelijäntyön professorinakin pitkään toimineella Outisella on vahvat siteet runouteen. Hän on esittänyt vuosien varrella useiden eri runoilijoiden tuotantoa useissa produktioissa. Outinen toimii tällä hetkellä myös Kajaanin Runoviikon taiteellisena johtajana. Kati Outisen omaelämäkerta Niin lähelle kuin muistan ilmestyi viime vuonna. Teosta on saatavissa myös Annikin Runofestivaaleilta. Outinen on tavattavissa esiintymisensä jälkeen kirjabasaarin signeerauspisteellä.

Festivaalitaiteilija: Teemu Mäenpää

Annikin Runofestivaalin nimikkotaiteilija on Teemu Mäenpää. Hän on tamperelainen kuvataiteilija, jonka juuret ovat katutaiteessa. Mäenpää tunnetaan yhtenä maamme eturivin muralisteista. Hän on osallistunut kymmeniin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, ja hänen töitään on sekä useissa yksityiskokoelmissa että Suomen valtion taidekokoelmissa. Mäenpää toteutti kesällä 2020 Annikin puukorttelin lähistölle runofestivaalin tuottaman Runopuu-muraalin. Teoksesta on muodostunut uusi maamerkki Tampereelle ja yksi kaupungin näkyvimmistä julkisista taideteoksista. Mäenpään teoksia nähdään festivaalipäivänä Annikin taidekioskissa (vapaa pääsy) sekä ympäri festivaalipihaa. Lue lisää!

Päätösklubi: Nihkee Akka ja Pimeä Hedelmä

Runofestivaalin päätösklubi alkaa Telakalla 11.6. klo 21.30. Klubin pääsymaksu on 12 €.

Nihkee Akka (oik. Jonna Nummela) on jo useamman vuoden ajan kuulunut maamme lavarunouden kärkinimiin. Hänen esityksensä ovat yhdistelmä lavarunoutta, tarinankerrontaa ja stand up -komiikkaa. Nihkee Akka on kansainvälisesti menestynein suomalainen Poetry slam -esiintyjä. Hänen runoudessaan ovat keskiössä feminismi, huumori, normikriittisyys ja mielenterveyteen liittyvät kysymykset. Nihkeen Akan esitykset kyseenalaistavat sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä normeja sekä juhlivat keskeneräisyyttä ja epäonnistumista. Nihkeen Akan haastattelu löytyy 2022 Annikin Runofestivaalin Spotify-soittolistalta.

Pimeä Hedelmä on kokoonpano, jonka muodostavat räppärit Vane Vane ja Kaisa Cleva sekä tuottaja ja DJ Liki. Pimeän Hedelmän debyyttialbumi HITMIX 2020 ilmestyi vuonna 2020. Yhtyeen molemmat räppärit ovat myös ammattitanssijoita, ja se myös näkyy yhtyeen riemastuttavan värikkäänä ja liikkuvana lavaolemuksena. Yhtyeen keikoilla onkin riehumiseksi asti yltyvä meno lavalla enemmän sääntö kuin poikkeus. Vaikka Pimeän Hedelmän teksteissä sävy on usein ironinen ja vakava, havainnot ihmiselämän haasteista esitetään lämmöllä joka myös energisoi ja voimaannuttaa kuulijaansa. Pimeää Hedelmää voi kuunnella 2022 Annikin Runofestivaalin Spotify-soittolistalta.

Tilaa uutiskirje!

Tilaa Annikin Runofestivaalin uutiskirje!