Tule talkoolaiseksi
Olet lämpimästi tervetullut talkoolaiseksi Annikin Runofestivaaleille! Haemme mukaan kaikenikäisiä vapaaehtoisia, ja tarjolla on niin kevyempää kuin fyysisesti hiukan vaativampaakin talkoilua. Aiempaa kokemusta ei tarvita – reipas mieli ja tekemisen meininki riittävät.
Kahtena tapahtumaa edeltävänä päivänä 4.-5.6. on luvassa on festivaalialueen rakennus-, roudaus- ja valmistelutehtäviä. Festivaalipäivänä 6.6 on tarjolla rentoa ja monipuolista yhdessä tekemistä. Lisäksi haemme tekijöitä purkutehtäviin festivaalin jälkeiselle päivälle 7.6. Torstaille ja sunnuntaille haemme myös vähän riuskempia roudareita fyysisesti vaativampiin kuljetustehtäviin.
Mahdollisia talkootehtäviä festivaalipäivänä 6.6. ovat esimerkiksi lipunmyynnin tehtävät, taidenäyttelyn valvonta, stage managerin tehtävät, yleisön ohjaus, infopisteessä päivystäminen ja alueen siisteydestä huolehtiminen.
Edut talkoolaisille
Talkoolaisemme saavat maksuttoman sisäänpääsyn festivaaleille sekä ruoka- ja kahvitarjoilut, ja he ovat työskennellessään vakuutuksen piirissä.
Kuinka ilmoittautua?
Talkoopestiin sisältyy vähintään kaksi työvuoroa, joiden kesto vaihtelee tehtävän mukaan: rakennus-, roudaus- ja loppupurkuvuorot ovat noin puolipäiväisiä ja festivaalipäivän vuorot parista kolmeen tuntiin. Jos intoa riittää, on mahdollista tehdä pidempikin rupeama vaikka useampanakin päivänä. Pääset alkuun täyttämällä tietosi talkoolaisten ilmoittautumisen verkkolomakkeeseen!
