Hanneriina Moisseinen
Hanneriina Moisseinen on tämän vuoden Annikin Runofestivaalin nimikkotaiteilija. Hänet tunnetaan kansainvälistä uraa tekevänä kuva- ja sarjakuvataiteilijana sekä animaattorina.
Esikoisteoksessaan Sen synty Moisseinen teki sarjakuvia Karjalan alueelta kerätyistä strainoista eli saduista, jotka teemojensa takia eivät olisi kelvanneet Kalevalaan. Toinen albumi Setit ja partituurit sisältää Moisseisen itsensä keräämiä häpeällisiä tositarinoita eri puolilta Suomea. Viimeisin sarjakuvateos Isä kertoo tarinan perheenisästä joka katoaa ilman syytä jääden lopullisesti kadoksiin.
Moisseinen on usein hyödyntänyt työssään karjalaista ja kalevalaista kansanperinnettä. Se on vahvasti mukana myös hänen hyvän vastaanoton saaneessa ensimmäisessä animaatioelokuvassaan Syntymäpäivä.
Hanneriina Moisseinen esiintyy toisessa pääosassa viime vuonna ensi-iltansa saaneessa Selma Vilhusen ohjaamassa Laulu -dokumenttielokuvassa. Siinä hän harjoittelee runonlaulua maamme viimeisen runonlaulajan opissa. Elokuvasta tuttuja lauluja kuullaan hänen esittämänään myös runofestivaalin esiintymislavalla.
Näyttely runofestivaaleilla
Moisseisen Syntymäpäivä-animaatiosta ja muista teoksista koostuva näyttely nähdään festivaalipäivänä Annikin taidekioskissa klo 11.00-20.00 ja galleria Ovessa koko päivän.
Voita yksityisnäytös live-säestyksellä
Klo 12.50 mennessä saapuneiden festivaalivieraiden kesken arvotaan kaksi Syntymäpäivä-animaation kahden hengen yksityisnäytöstä taiteilijan itsensä säestämänä. Arvonta tapahtuu klo 12.55 pihalavalla ja yksityisnäytökset alkavat heti sen jälkeen taidekioskissa.
Runofestivaalitaiteilijat
Annikin runofestivaalitaiteilijan perinne alkoi vuonna 2009, jolloin festivaalin ulkoisesta ilmeestä vastasi sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Tiitu Takalo. Vuoden 2010 nimikkotaiteilija oli akateemikko Outi Heiskanen. Sen jälkeen runofestivaalitaiteilijoita ovat olleet Sasha Huber ja Rosa Liksom. Viime vuoden nimikkotaiteilijamme oli Julia Vuori.
MUTABARUKA
SWOON
SAILA SUSILUOTO
PEKKO KÄPPI
HANNU SALAMA
HEPA HALME
HANNERIINA MOISSEINEN
JUKKA NOUSIAINEN
JUHA VALKEAPÄÄ
WIMME SAARI
JONIMATTI JOUTSIJÄRVI
IMA AIKIO & MIRO MANTERE
JUHA JYRKÄS
SIRPA KÄHKÖNEN
ANTTI SALMINEN
MARISHA RASI-KOSKINEN
JANETTE HANNUKAINEN
REETTA PEKKANEN
VILMA PANULA
VESA ETELÄMÄKI