Jukka Nousiainen
Jukka Nousiainen on noussut viimeisen vuoden aikana suomalaisten lauluntekijöiden eturiviin. Hänen musiikkiaan on kiitetty omaäänisyydestä ja siitä, että hän on palauttanut arvaamattomuuden ja spontaaniuden suomalaiseen pop-musiikkiin. Musiikintekijänä ja musiikkinsa levittäjänä Nousiainen noudattaa täysin omaa tinkimättömän linjaansa siten, että hän julkaisee musiikkiaan esimerkiksi C-kaseteilla. Hänen ensimmäinen cd-soolojulkaisunsa Huonoa seuraa valittiin useissa musiikkijulkaisuissa yhdeksi vuoden 2014 parhaista levyistä.
Hiomattomasta julkisuuskuvastaan huolimatta Nousiainen on poikkeuksellisen tyylitajuinen ja pop-musiikin historiaa laajasti tunteva artisti. Hän ammentaa musiikkiinsa vaikutteita mm. 70-luvun alun suomalaisesta rockista ja iskelmistä. Huikeista esiintymisistään ja hyperaktiivisesta luovuudestaan tunnettu Nousiainen vaikuttaa mm. Räjäyttäjät ja Jukka Jytämimmit -yhtyeissä. Annikin Runofestivaaleilla hänet nähdään sooloesiintyjänä. Jukka Nousiaisen musiikkia on kuultavissa Annikin Runofestivaalin Spotify-soittolistalla.
MUTABARUKA
SWOON
SAILA SUSILUOTO
PEKKO KÄPPI
HANNU SALAMA
HEPA HALME
HANNERIINA MOISSEINEN
JUKKA NOUSIAINEN
JUHA VALKEAPÄÄ
WIMME SAARI
JONIMATTI JOUTSIJÄRVI
IMA AIKIO & MIRO MANTERE
JUHA JYRKÄS
SIRPA KÄHKÖNEN
ANTTI SALMINEN
MARISHA RASI-KOSKINEN
JANETTE HANNUKAINEN
REETTA PEKKANEN
VILMA PANULA
VESA ETELÄMÄKI
