GREGORY PARDLO
YUMI FUZUKI
MARTIN GLAZ SERUP
HIKARU CHO
VILJA-TUULIA HUOTARINEN, KÁRI TULINIUS JA SATU TUITTILA
CLAES ANDERSSON
PAPERI T
HELENA SINERVO
REIJO KELA
MIKKO SARVANNE HIP COMPANY & JUSSI PELKONEN
VILLE PIRINEN
TIINA POUTANEN
J.K. IHALAINEN
MUSTAT SILMÄT
LAURA LINDSTEDT
KATJA KETTU
HOT HEROS
ROI VAARA
MAGNÚS KRISTINSSON
EGLE ODDO
JANNE RAHKILA
RAISA JÄNTTI
MARJO KIRJAVAINEN
MIKKO MANKINEN
Yumi Fuzuki & Hikaru Cho
Yumi Fuzuki

Yumi Fuzuki on nuoresta iästään huolimatta yksi Japanin tärkeimmistä ja näkyvimmistä nykyrunoilijoista. Hänen esikoiskokoelmansa julkaistiin, kun hän vielä opiskeli lukiossa. Se sai kaksi maan huomattavinta runouspalkintoa ja hänet palkittiin kaikkien aikojen nuorimpana voittajana. Kahden oman kokoelmansa ja useiden antologioiden lisäksi Fuzuki on ollut mukana runoilijana elokuvassa, jossa hän esitti itseään, ja lukuisissa taiteidenvälisissä projekteissa. Hän esiintyy usein televisiossa ja radiossa. Fuzukin runoja on julkaistu muun muassa sukkahousuihin ja lyijykyniin painettuina.
Fuzukin runous on kuulasta ja visuaalista ja sen maalaamat kuvat ovat selkeitä ja joskus julmiakin. Runojen toistuvia teemoja ovat kasvaminen, naisen keho, asioiden synnyttäminen ja arjen epätodelliset hetket. Mayu Saaritsan alkukielestä suomentama Fuzukin esikoisteos Kirjoitusmerkkien meri (Aviador Kustannus) julkaistaan festivaalin yhteydessä. Fuzuki esiintyy yhdessä kuvataiteilija Hikaru Chon kanssa. Sekä Fuzuki että Cho vierailevat nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.
Mayu Saaritsa myös toimii Fuzukin ja Chon Suomen vierailusta ja Japanin yhteyksistä vastaavana osatuottajana.
Hikaru Cho

Nuori japanilaistaiteilija Hikaru Cho on jo ehtinyt luoda kansainvälisesti näkyvän uran kuvataiteilijana. Hänet tunnetaan erityisesti huikeista kolmiulotteisista optiseen illuusioon perustuvista vartalomaalauksistaan. Niitä on nähty esimerkiksi Amnestyn My Body My Rights –kampanjassa. Tämän lisäksi hän on tehnyt mm. animaatioita, veistoksia ja suunnitellut asusteita useille eri vaatebrändeille. Cho on myös suunnitellut taideasusteita, kuten sukkahousuja joihin on painettu Yumi Fuzukin runoja. Cho opiskelee parhaillaan Musashinon taideyliopistossa Tokiossa. Cho esiintyy yhdessä Fuzukin kanssa. Luvassa on runouden ja vartalomaalauksen kiehtova yhdistelmä. Hikarun kotisivut.